Huomisesta kaikki alkaa. Alkuun otan netistä itselleni vatsalihas ja kyykkyhaasteet. Ja tarkoitus on ensimmäisen kuukauden aikana lähinnä käydä lenkillä. Minulla on siis tollainen 9 kuukautta vanha labradorinnoutaja, jonka kanssa tulee jonkin verran liikuttua. Mutta pakko myöntää, että sen kanssa itse lenkit jää melkoisen lyhyeksi ja lähinnä koiralla on vapaana juoksemista. Mutta se muuttuu, meidän molempien takia. 

Joten siis pikku hiljaa ruvetaan pidentään lenkkien pituuksia, mutta sen suhteen otan suht rauhassa, ettei siitä tulisi heti sellaista pakko pullaa. Tärkeintä on, että joka päivä tulee käytyy lenkillä. Ja siihenkin teen jossain vaiheessa suunnitelman, miten paljon sitä lenkkiä lisään. 

Tällä hetkellä siis painoni (näin illalla ja vaatteet päällä tosin) 107.1, eli lukema on hurja. Ja hurjan lukeman takia haluankin haastaa itseni aluksi 30 päiväksi ja saada hurjan lukeman sillä ajalla. Ja hommahan jatkuu senkin jälkeen tietenkin, mutta sitten sallin itselleni jo hieman vapauksi.

Nyt tosissaan laitan kieltoon, kaikki herkut, roskaruuat ja kaiken muun epäterveellisen. Sitten kun 30 päivää on kulunut aion taas ruveta käymään salillalikin lenkkeilyn lisäksi. 

Mitä aion sitten kirjoitella tänne blogiin. Kaikkea mahdollista, päivän houkutuksista. Kirjata painoani ylös. Toivon tämän olevan suuri tukeni tässä matkassani parempaan ja ennen kaikkea terveellisempään elämääni!!